Hmmm, tänään olen istunut liian kauan sisällä. Omassa huoneessa, koneen ääressä, kirjoittaessa.

Elämän ensimmäinen essee ruotsiksi on nyt päässä hautumassa. Tuntuu hassulta, että sitä muka pystyy ilmaisemaan ajatuksensa jollakin toisella koodilla. Eilen tosin huomasin, ettei asia ole ihan niin yksinkertainen. Puhuessa ei voi käyttää sanakirjaa, voi pahus. Mutta onneksi saksa sujuu edelleen. Ja suomi!

Siksi päätin ottaa kynän (!) kauniiseen käteen ja aloittaa tämän tarinoimisen. Enpä tiedä. Tuntui siltä, että kirjoittaminen veis mukanaan. Lupaan laittaa kuviakin, kunhan ehdin ja kunhan saan väännettyä niistä tarpeeksi pieniä. Ja jos oppis oikeen taitavaksi niin voishan sitä vähän säätää tätä sivujen näköäkin. Katsotaan.

Mutta se tärkein. Tänään ihmettelin sitä, kuinka pieni maailma on. Vaikka istunkin vain tässä, voin olla kaikkien kanssa. Kaikki on kiinni... korvien välistä, kai (ja tekniikasta).