Huh, turvassa, viimein. Tietokoneluokan tasaisen rauhoittava nakutus on kaunis ääni, jos koko muu maailma tuntuu olevan sua vastaan.

Kyllä, arvasitte oikein: tänään ei todellakaan ole mun päivä. Kiire tuntuu mahan pohjassa pienenä jännityksenä, sellaisena kuin koko ajan tahallaan jännittäis vatsalihaksia ja kuin ois samalla vähällä oksentaa. Tää alkoi jo aamulla, kun mun piti lähtee äkkiä koululle palauttamaan esseetä kello kahdeksitoista. Mulla _ei_ ollut kiire, mutta. Pesuhuone oli varattu liian pitkään, ja tietysti mun hiusvaha on siellä sisällä kaapissa. En voinut juosta bussille, ei auttanut kuin odottaa.

Ehdin kuitenkin kampukselle hyvissä ajoin. Metron rullaportaissa tosin ihmettelin, miksi mun tielle osuu aina kaikki ne, joilla ei ole tässä elämässä kiire yhtään mihinkään, ei edes silloin kun pitäisi. Raivostuttavaa! Juoksin automaatille, jotta voisin nostaa rahaa ja ostaa kirjekuoria esseen palautusta varten. Ei, en saanut rahaa. Automaatti on p niin kuin... no, tiedättehän. Jonotin kirjakaupassa kaikkien niiden perässä, jotka oli Ruotsin suurimman vuotuisen kirja-alen ensimmäisenä aamuna tulleet ostoksille. Alkoi tulla hiki.

Sain kuoret ja ryntäsin valtio-opin laitokselle, kun kello oli muutamaa minuuttia vaille. Ehdin! Ei tosin paljon naurattanut, kun huomasin, että laitoksella on tapana tarjota yliopiston omia kirjekuoria esseen palauttajille. Siinä niitä oli isossa pinossa ainakin sata. Jeh, ei tartte ilmottaa.

No, pääasia että sain kirjotelman valmiiks ja laatikkoon. Tähän väliin vois tietty kysyä, että miksi helkkarissa täällä täytyy ylipäänsä palauttaa esseet kirjallisesti johonkin laatikkoon. Osaa kai ne lehtoritkin sähköpostia lukea. Tztztztzt!

Menin sit teelle rauhoittumaan. Maksoin kortilla ja kassa kysyi har du nån leg. Vad sa du, piti kysyä vastaan. Le-gi-ti-ma-tion, se tavas. No on toki, yritin sanoa rauhallisesti. Enpä ollut kuullut tuota lyhennettä ennen, förlåt vaan. Sit se käänteli mun henkkaria ihan pöljänä. Det är inte samma kort som det andra, se sano ja vertaili henkkaria mun pankkikorttiin. Vi har en anställd från Finland, se väitti, det är inte det samma kort. Sanoin että nyt riittää, on mulla se saakelin ruotsalainenkin henkilönumero, myy nyt vaan mulle se tee, 22 kruunua. Jos mä haluaisin jonkun toisen kortilla mällätä niin luuletko että tulisin juomaan teidän teetä.

Nakutus jatkuu mikroluokassa, ja itse huomaan olevani paljon rauhallisempi kuin vielä muutama rivi sitten. Ja jos olisin delfiini, osaisin uida paremmin myös vastavirtaan. Ai mitäkö? Kerron myöhemmin.