Henkisesti hämmentävä viikko takana. Tulo Suomeen ja Hyvinkäälle, Afrikka-infoilu Helsingissä ja oman pään sisässä kirjoja lukien. Huh.

Tuo vaihdosta palaaminen jää tässä kohtaa selvästi kakkoseksi sen hämmennyksen kummastuksen rinnalla, jota Sambia on minulle ehtinyt aiheuttaa jo nyt, vaikka olenkin vielä täällä pohjolassa. Suurin osa energiaa on kulunut sulatellessa niitä kaikkia ongelmia, joita sambialaisessa yhteiskunnassa tuntuu olevan. Kaiken takana on totta kai köyhyys, niin arkipäiväiseltä kuin se kuulostaakin. Ja niin arkipäiväistä kuin se ikävä kyllä onkin.

Siinä sitä sitten mahtaa olla hyväksymään oppimista, kun paikan päällä todennäköisesti tulee tuntemaan itsensä etuoikeutetuksi rikkaaksi köyhän enemmistön rinnalla. Millä oikeudella, niinpä.

Toinen sulattelua vaativa juttu on tämä toiseus, josta jo aiemmin on ollut puhetta. Täällä pohjoisessa kuulun itsestään selvästi etniseen enemmistöön. Afrikassa kuulun vielä itsestään selvemmin etniseen vähemmistöön. Toisena on toki tullut tallattua ennenkin, Saksassa ja Ruotsissa, mutta Sambiassa homma kertautuu johonkin potenssiin miljoona. Kaikki näkee että mä olen vieras, toinen, muukalainen.

Siinä sitä sitten mahtaa käsitys maahanmuuttajuudesta saada ihan uusia ulottuvuuksia. Että millä oikeudella mä tulen Sambiaan, kun sambialaisetkaan ei oikein millään oikeudella pääse meille.

Ja tästä onkin hyvä siirtyä oikolukemaan rakasta isoa Geetä, jonka aiheena tosiaan on se iso Tee, eli joo, tietysti, toiseus.