Siis väliaika. Siltä tää jotenkin tuntuu, nää ensimmäiset kolme viikkoa Suomessa Afrikan jälkeen. Yksi aika loppu, tulevasta ei vielä tietoa... aika ihanaa ja vapauttavaa, mutta silti. Pitäisi kai sitä pian alkaa vakiintua.

Vakiintumisesta ollaan kuitenkin kaukana, ainakin jos työmarkkinoita on katsominen. Mitään vakinaista ei oo näköpiirissä, mutta sitäkin enemmän erittäin epävarmoja ja erittäin pätkittäisiä töitä. Tällä hetkellä pientä tutkimusprojektia Tampereella ja muuta kirjoitushommaa etänä Helsinkiin, ja lisäksi hajanaisia toimitusvuoroja... Kai niillä elää.

Oma koti tosin on jo, tai siis no, eihän se nyt oma tietenkään oo, mutta siis kämppä nyt kuitenkin. Muutan siis Tampereelle, näitten pätkätöitten perässä. Tutuille nurkille, Ilmarinkadun Siwan viereen. Mutta sitä tikulla silmään ja niin edelleen, tiedättehän. Eteenpäin elävän mieli, ja sitä paitsi: kämpässä on tilaa myös toiselle ;)

Itse asiassa oon harkinnut jopa sellaista, että alkaisin hommaamaan pätkä- tai paremmin apurahatyöläisen uraa oikein tosissani, tai leikilläni, miten vaan. Mietteissä on nimittäin tämän vähäisen vapaa-ajan pistäminen jonkinlaiseen kirjoitusprojektiin, jolla olis erittäin vähän tekemistä journalismin, journalismin tutkimuksen tai  kaiken maailman vähemmistökulttuuriprojektien kanssa.

Olis ihan mun ikioma projekti. Maistellaan ja kuulostellaan.