...för jag måste snart till Finland.

En tiedä, miksi tää nyt yhtäkkiä tuntuu niin pahalta kun on lähtö edessä. Tai no, tietysti syitä on useita, mutta luulin jo oppineeni hyväksymään tämän ainaisen lähtemisen.

Suurin syy on varmasti se, etten muista, milloin olisin ollut näin pitkään näin hyvällä mielellä ja näin rentoutunut. Meen vaan ja teen juttuja, joista tykkään, tapaan uusia ihmisiä ja haastattelenkin joitakuita, kirjoitan ja kirjoitan, tanssin ja nauran. Itkeä ei oo tarvinnut sitten... pohjoisen-mummin hautajaisten.

Sitten on tietysti ne ihmiset, joita jää ikävä. Onneksi suurin osa ystävistä tulee kuitenkin suunnilleen samaa matkaa Suomeen, mutta aina joukkoon mahtuu myös se, joka jää.

Mutta kenties musta tulee hyvä uustukholmalainen kahvilatyöntekijä, kunhan palaan Afrikasta. Vi får väl se.