Bravo!

Tulin juuri elokuvista, eikä todellakaan menneet ne 85 kruunua hukkaan. Kill Your Darlings veti pisteet kotiin niin että tui vaan. Mahtavaa, että niin sanotuista sekopäistä voidaan tehdä hauskakin elokuva ilman, että katsojalle tulee huono olo hulluudelle nauramisesta. En mä naura sulle vaan sun kanssa, ja mikäpä mä nyt olisinkaan sulle nauramaan.

Elokuvasta jäi sellainen fiilis, että mitäs tässä synkistelemään. Mitä hullummaksi homma menee, sitä enemmän siitä saa irti! The more fucked up I am in my head, the more I can win? Sounds like our kind of game! (Ja ah ja voih, kuinka komea Andreas Wilson voikaan olla!)

Lisäksi elokuva pisti miettimään tätä kirjoittamisen kauheaa ihanuutta. Wilsonin näyttelemä Erik koetti kovasti vääntää elokuvakäsikirjoitusta, mutta vaikeus oli, ettei miesparalla ollut mitään elämää, mistä kirjoittaa. Muhun osu ja uppos: iski taas kauhea vimma saada aikaan jotain kirjallista, siis muutakin kuin  semi-tieteellistä tai journalistista tuotosta. Jotain fiktiivistä, elämää suurempaa, mielikuvituksen tuotetta!

Tuntuu, että oma elämä on viimeiset pari vuotta ollut sen verran sekavaa, että siitä vois riittää langanpäitä ainakin pienen tarinan silmukoiksi. Uskaltaisinpa.