Vad ska vi göra? Krossa sexismen! När? Nu!

Huuto kaikui eilen Tukholmassa pitkin Södermalmin katuja, kun perinteinen naistenpäivän mielenosoituskulkue marssi läpi kaupunginosan. Oli hienoa olla mukana, tärkeän ja joillekin niin vaikeasti ymmärrettävän asian puolesta.

Kaikkein hienointa oli kuitenkin huomata, että Ruotsissa todella on jokin asia paljon paremmin kuin Suomessa. Mielenosoituskulkueessa oli nimittäin mukana enemmän kuin useita miehiä. Kyllä, ihan tavallisia miehiä, nuoria ja vanhoja, joiden suusta kuului sama huuto kuin naistenkin: Inga sexister på våra gator!

Lisää tällaista, ajattelin.

Kotimatkalla tulin vielä ajatelleeksi asiaa hieman toisesta näkökulmasta (siinä vaiheessa, kun kävelin bussipysäkilta muutaman sata metriä kotiin ja vilkuilin kulmat kurtussa miestä, joka taaplasi kotirappuunsa takanani).

Miehistä täytyy tuntua mielettömän pahalta se, että naiset pitää jokaista miestä potentiaalisena raiskaajana (mikä ei ole päivittäisen uutisvirran perusteella lainkaan liioiteltua ainakaan Tukholmassa).

Tietysti on niin, että miesten enemmistö on aivan tavallisia taaplaajia, jotka ei tunne alemmuutta vaikka naisilla onkin samat oikeudet kuin miehillä ja joiden ei siksi tarvitse näyttää "vahvemman oikeuksiaan" väkivallalla. Totuus kuitenkin unohtuu siinä vaiheessa, kun on pimeää, kävelee kotiin bussipysäkiltä ja joku tuntuu seuraavan aivan liian lähellä. Tai kun lukee lehdestä, että teinityttö raiskattiin keskellä päivää vesipuistossa ja tapauksella on useita silminnäkijöitä.

Voi jos me osattais olla toisillemme ihmisiä eikä miehiä ja naisia.