Olen tassa kirjoittamisen ja keikkojen lomassa mietiskellyt vastauksia tai ainakin jonkinlaisia aihioita noihin mieleeni nousseisiin kysymyksiin.

1/ Tasa-arvoministeri ei tieda, mika on feministi, koska hanella ei ole taustaa naisliikkeessa ja koska han on kansanedustaja ja ministeri just for the sake of it, ollakseen poliitikko. Taalla kuulee surullisen usein tarinoita siita, kuinka ihmiset haluaa poliitikoiksi vain rikastuakseen. Tokihan Suomenkin kansanedustajilla on melkoiset palkat, mutta tuskin kukaan pelkka rahan kiilto silmissa tulee valituksi eduskuntaan.

2/ Hallituksen virkamies puolestaan saattaa tunnustaa tietamattomyytensa samasta syysta kuin tasa-arvoministeri. Toisaalta syyna voi olla myos se, etta virkamiesten – kuten kaikkien muidenkin, joilla toita ylipaansa on – tyotaakka on mieleton. Koska valtiolla ei ole varaa palkata tarpeeksi ammattitaitoista tyovoimaa ja koska sita ei valttamatta ole edes tarjolla, palkattujen niskaan kaatuu melkoinen taakka. (Ja kyseiselle virkamiehelle annettakoon anteeksi, ettei han osannut EU:n monimutkaisen sokerisektorin monimutkaisen uudistuksen yksityiskohtia ulkoa.)

3/ Sita sen sijaan en vielakaan ymmarra, miksen voisi kirjoittaa myos Postiin samaista sokerijuttua, jota olen juuri lahettamassa Suomeen. Jutussa ei ole yhtaan arvostelevaa sanaa hallitusta kohtaan. Kuitenkin kun yritin tehda juttua Postin toimittajana, kukaan ei suostunut sanomaan sanaakaan. Kun nyt esittelin itseni suomalaiseksi free-toimittajaksi, viranomaisten aika riitti hienosti. Toisaalta ymmarrettavaa on, etta jokainen pitaa tyopaikastaan kiinni kynsin ja hampain eika siksi halua ottaa riskia, etta tyonantaja vetaa herneen nenaan julkisuudessa lausutuista sanoista. Varsinkin, kun kyseessa on Post, Kaiken Pahan Alku Ja Juuri. (Ainoa vapaa sanomalehti koko maassa, joka valilla sivaltelee sanoillaan itse kutakin melkoisen kriittiseen savyyn.)

4/ Huh, sambialaisten kasitysta tasa-arvosta en vielakaan hyvaksy (ja tasta keskustellaan viela, kunhan Laz saapuu takaisin kaupunkiin). Kun kaveltiin Riikan vanhempien kanssa Lusakan keskustassa, kukaan ei katsonutkaan minua, Riikkaa tai Riikan aitia – mutta Mr. Muzungu Bossille oltiin erityisen ystavallisia, tarjoiltiin taksikyyteja ja tervehdittiin. Toisaalta on virkistavaa paasta valilla myos pakoon ylitsevuotavaa kiinnostusta... Tanaan en muuten edes kuullut, kun meita oli jalleen tervehditty muzungu-huudoin ja avioliittotarjouksin (kertoi Riikka). Kaikkeen tottuu?

5/ Enka muuten hyvaksy myoskaan lusakalaisten tapaa pudotella roskat kasistaan pitkin maita ja mantuja. Kenellekaan ei nayta tulevan mieleen, etta ihmiset itse pilaa ympariston, jossa asuvat. Fiksua? Jeh. (Tapahtuu toki meillakin, mutta ei tassa mittakaavassa.) Tuntuu, etta jumalan pelastukseen luotetaan niin paljon, ettei itse viitsita ajatella, saati toimia ollenkaan, minkaan asian puolesta. Masentavaa.

6/ Ja tama viimeinen, tama se vasta saakin pienen paan pyoralle. Olen hirvean iloinen siita, etta kohta paasen takaisin ymparistoon, joka ei hammenna, yllata ja tee minua surulliseksi joka paiva ja jossa saan olla rakkaitteni kanssa. Toisaalta olen hirvean surullinen siita, etten tieda, naanko naita ihmisia ja naita paikkoja enaa koskaan. Lisaksi en voi ymmartaa, miksi kaikkein ihanimmat tyypit taytyy aina kohdata mahdollsimman kaukana kotoa. Toisaalta on mieleton rikkaus, etta on kohdannut ne ihmiset, edes jossakin. Ja lopulta, tanne kylla paasee, kunhan on toita ja tuloja, edes maaraaikaisesti. (Toisinpain tama tosin ei pade.)

Neljan viikon paasta tulee kylla silti iso itku, taas.