Niisk ja prööt, siinä on mun elämän sisältö parin viime päivän ajalta. Käsittämättömillä aivastuskohtauksilla alkanut flunssa on selättänyt täydellisesti, vaikkei ole edes kuumetta.

Äsken juttelin äidin kanssa, joka kertoi, että myös myös päiväkodin vekaroista osa on tänä syksynä kärvistellyt flunssan kourissa. Joku pieni taapero oli joutunut sairaalaankin, kun oli henkeä alkanut ahdistaa. Tuli (taas) mieleen, että voi kyllä voi kyllä - meillä on asiat ihan törkeen hyvin täällä, kun lapset pääsee tuollaisissa tilanteissa sairaalaan ja paranee. Sambiassa lapset kuolee tuollaisiin. Aivan turhaan.

Mutta kyllä Sambiasta kantautuu taas myös hyviä uutisia. Lassi ja muut opiskelijat on viimein saaneet hallitukselta ruokarahansa. En tosin tiedä, paljonko siitä jäi tällä kertaa Lassin taskuun, koska mies oli saman tien mennyt ja ostanut itselleen mikrofonilliset kuulokkeet, jotka käy yliopiston tietokoneluokan koneisiin. Voi puhua niin pitkään kuin huvittaa (ja yhteys sallii), ihanaa.

Jotenkin se Sambia mietityttää taas kovasti, varsinkin kun parhaillaan taustalla soi kauneimpia joululauluja ja väkisinkin miettii, millaista joulua Sabiassa vietetään. Harmi etten pääse katsomaan. Mutta huomenna mennään taas mosambikilaiselle lounaalle, muuten. Ystävä M kutsui meitä luokseen. Ajattelin viedä salmiakkia tuliaisiksi, jotta pysytään tasapainossa.